Stadin Sissit – vapaaehtoisen maanpuolustuksen edelläkävijä jo vuodesta 1959



Kerhoyhtymämme muodostuu kahdesta saumattomassa yhteistyössä toimivasta yhdistyksestä: Helsingin Sissikerho ry ja Helsingin Sissiosasto ry. Toimintamme on aina perustunut ajatukseen, jonka mukaan olemme täällä kaikki isänmaan asialla ja samanlaisia pulliaisia ikään, sukupuoleen, siviiliammattiin ja sotilasarvoon katsomatta.

Stadin Sissit tarkoittaa reipasta reserviläistoimintaa ja kantaviin pääperiaatteisiin on aina kuulunut vastuuntunto, omatoiminen taitojen kehittäminen ja vahva maanpuolustushenki. Se ei ole menneiden tapahtumien muistelua eikä uhoamista vaan fyysisen ja henkisen kunnon ylläpitämistä, vastuun ottamista tämän maan perinteistä ja tulevaisuudesta, yhdessä ja jokainen omalta osaltaan.

Olemassaolomme tarkoituksena on olla jäsentemme aatteellinen ja toiminnallinen yhdysside tukien samalla valtakunnan turvallisuutta edistävää vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Monin eri palkinnoin palkittu toimintamme jakaantuu pääpiirteissään maasto-, johtamiskoulutus-, ampuma-, sali-, johtamisjärjestelmä-, ja ikisissitoimintaan ja mukana on paljon eri ikäisiä sekä taustaisia reserviläisiä – Sissejä. Vahvuutemme onkin alusta alkaen ollut vahva Sissihenki, joka yhdistettynä aktiiviseen sekä osaavaan jäsenistöömme mahdollistaa laajan ja korkeatasoisen toiminnan järjestämisen vuodesta toiseen.

Stadin Sissit on jo vuosikymmenien ajan ollut reserviläisjärjestöjen kärkiluokkaa, ja jäsenenämme Sinulla on mahdollisuus osallistua todella monipuoliseen koulutukseen ja toimintaan maanpuolustuksen saralla sekä halutessasi kiivetä aina ”reservin huipulle”.

Perustajamme Yrjö Levikosken velvoittava motto on edelleen kantava periaate kaikessa toiminnassamme:

“Stadin Sisseissä ei vain olla – Sisseihin on kunnia kuulua!”

Tervetuloa mukaan!