Lokakuun ensimmäinen viikonloppu vietettiin Mikkelissä Proto21 tiedustelu- ja johtamisharjoituksen merkeissä.
Harjoitus piti sisällään useita erilaisia ja haastavia tehtäviä. Osastot tiedustelivat, suorittivat häirintäiskun, ja siihen liittyneen vangin sieppauksen, ampuivat toiminnallisen rk-ammunnan MPK:n kivääreillä, tyhjensivät rakennuksen vihollisesta käyttäen NOPTEL-simulaatiojärjestelmää sekä saarretuksi jouduttuaan ylittivät vihollisen muodostaman sulkulinjan epäsuoran tulen turvin.
Tulta ja liikettä sekä muita taistelukentän elementtejä kuvattiin mm. airsoft-aseilla ja ääniautolla, joka tuotti ääntä kuvaten erilaista kalustoa, käsiaseita sekä epäsuoraa tulta. Harjoituksen oma keltainen vihollisosasto, tuntematon pinkki joukko sekä Mikkelin kohteensuojauskurssi vastasivat harjoituksen vastatoiminnasta. Toiminta sisälsi mm. kulunvalvontapaikan, aluevalvontaa ja partiointia, takaa-ajoa sekä asiamiestoimintaa.
Harjoitus tukeutui Mikkelin MPK:n sekä 1. Logistiikkarykmentin ja Army Hostelin tiloihin sekä kalustoon.
Jokaisen osaston toimintaa arvioitiin alusta loppuun ja tehdyt suoritteet pisteytettiin, sillä harjoituksen lisäksi kyseessähän on myös kilpailu kahden osaston kesken! Mahdollisuuksien mukaan suoritusten jälkeen annettiin välitön palaute.
Voidaan jälleen todeta, että Proto21 osoitti olevansa haastava ja palkitseva harjoitus, jossa jokainen osallistuja rivitiedustelijasta harjoitusjohtoon sai hyvää kokemusta ja oppia tulevaa varten. Yhteistoiminta eri organisaatioden välillä toimi erittäin sujuvasti.Kiitos kaikille osallistuneille ja harjoituksen mahdollistaneille organisaatioille!
Tervetuloa harjoitukseen testaamaan taitojasi ensi vuonna!